'Omenakujalta Kajahtaa'-kampanjan tapahtumia:

 

 

Ensimmäinen Seikkailu eli Sinne Mutta Ei Takaisin

 

Kaksi Omenakujan omaa poikaa, kahdeksantoistavuotiaat soturinuorukaiset Humaktilainen Rutger Bastard äpärämiekkansa kanssa ja Orlanthilainen Frosti ainakin yhtä kunnioitettavan piilukirveensä kanssa, lähtivät ensimmäistä kertaa kotikylänsä suojista suorittamaan äärimmäisen tärkeää tehtävää. He matkustivat Pavikseen matkalla olleen kauppakaravaanin mukana Vihervasken tuppukylään ja veivät Gringle Panttilainaajan salaisen viestin Vihervasken kylänvanhimmalle Henere Hannibalille. Matka sujui ilman suurempia kommelluksia läpi rauhallisen Sartarin.

 

Henere suostutteli mitäänpelkäämättömän kaksikon hakemaan Rahapuuksi kutsutun taikakasvin hedelmän sillä välin, kun muu kylän väki matkaa läheisen Kiviportin kylään juhlistamaan Ernaldan pyhäpäivää. Niinpä seuraavana aamuna pahaa-aavistamaton kaksikko pakkaa tavaransa ja suuntaa kohti Okravuorten Ohutta Huippua.

 

Matka kohti Okravuorten Ohutta Huippua alkoi varsin leppoisissa merkeissä, mitä nyt Rutger hätyytteli mustakarhua leirinuotiolta palavalla oksalla. Pienoisia ongelmia mitäänpelkäämättömälle kaksikolle aiheutti ankkarosvo Yazorianin väijytys, mutta siitäkin selvittiin maksamaan sopiva määrä tietullia. Myös äärimmäisen vaarallisesta hämähäkkimetsästä selvittiin ilman lähempää kontaktia jättiläishämähäkkien kanssa.

 

Okravuorten Ohuelle Huipulle kiipeäminen sujui mallikkaasti, ja myös ajoissa havaittu Okravuorten Roc joutui lähtemään paikalta tyhjin kynsin kun kaksikko piiloutui taidokkaasti metsään. Pian sen jälkeen löytyikin lupaava luola, jonka edustalta tosin löytyi pahaenteisiä peikonjälkiä. Onnekkaasti Frosti onnistui hiippailemaan peikon kammion ohitse ja hakemaan Rahapuun lehdet ja hedelmän ilman ongelmia. Myös paluumatka Vihervaskeen sujui ilman suurempia konflikteja, lukuunottamatta Rutgerin putoamiselta pelastanutta Humaktin lähettämää puunjuurta ja jaguaaria, jonka Rutger voitti ainakin henkisesti yönuotiolla käydyssä mittelyssä.

 

Vihervaskessa kaksikkoa juhlittiin tietenkin suurina sankareina. Juhlahumuun kyllästyttyään kaksikko matkasi läheisen Kiviportin kylän Ernaldan temppeliin opettelemaan heille palkkioksi luvatut loitsut ja kenties punomaan uusia juonia.

 

 

Toinen Seikkailu eli Kauhujen Hautaholvi

 

Kiviportin kylän Ernaldan papitar paitsi opetti Frostille ja Rutgerille loitsuja, kertoi myös läheisen kylän ongelmista epäkuolleiden kanssa. Ponteva Humaktilainen Rutger ei suurempaa houkuttelua tarvinnut, joten jo seuraavana aamuna parivaljakko matkasi kohti Solfintin kylää. Frosti löysi matkalla salaperäisen kultapussin, mutta muuten matka sujui rauhallisesti Solfint-jokea seuraillen. Kylässä heidät otti vastaan paikallinen korsto & sotapäällikkö Hurme, joka kertoi kylää piinaavasta kirouksesta, johon on syypäänä ulkomailla kiellettyä taikuutta opetellut Eeston aatelissuku, pahimpana kaikista suvun mahtimies Iki-Eesto. Viimeisimmän Eeston suvun jäsenen, Andi Eeston kuolemasta on kulunut sata vuotta ja aivan ennustusten mukaan Eeston suku on palannut vainoamaan heitä vainonneen Solfintin kylän asukkaita. Paikallinen haudankaivaja oli tapettu iltahämärässä hautuumaalla pari viikkoa sitten ja koko kylä on paniikissa. Mutta eipä hätää, sillä urhea Rutger ja myös kaiketikin kohtuullisen urhea Frosti olivat valmiina tutkimaan Eestojen pahamainesen hautaholvin.

 

Joen usvien keskeltä löytyikin hautausmaa ja sen laidalta Eestojen hautaholvi. Ensimmäisessä kammiossa Rutger silpoo liian rohkean jättiläisrotan taitavasti yhdellä iskulla. Perimmäisestä kammiosta löytyykin itse Andi Eesto, joka oli muuttunut zombieta muistuttavaksi kammotukseksi. Seurasi lyhyt mutta verinen taistelu, kun Andi survaisi pistomiekkansa Rutgerin pohkeen läpi. Onneksi Frosti sai kovan yrittämisen jälkeen survottua kammion oven kiinni vieläpä siten, että Andi jäi toiselle puolelle. Ankaran loitsuparantamisen jälkeen Rutgerin jalka saatiin kuntoon, ja mitäänpelkäämätön kaksikko juoksi tukka putkella karkuun Kauhujen Hautaholvista.

 

Kaksikko meni lepäilemään takaisin kylään, mutta illan hämärtyessä Hurme ja lynkkausmieliset kyläläiset vaativat heitä tekemään Andista selvää ennen yön tuloa, muuten Andi kostaisi kylälle heidän hyökkäyksensä. Rutger suostui lopulta, mutta ovelasti kaksikko menikin lepäilemään lähimetsään loppuyöksi.

 

Iltapäivällä kaksikko tunsi itsensä jälleen tarpeeksi urheiksi yrittämään uudelleen hautaholviin hyökkäystä. Hautausmaalla tavattu uusi hidasälyinen haudankaivaja opasti heidät hautaholville, jonne he toki osasivat muutenkin. Andi odotteli edelleen kärsivällisesti perimmäisessä kammiossa. Nyt Frosti rohkaisi mielensä ja päätti mennä lyömään hirviötä piilukirveellään. Myös Rutger rohkaisi mielensä ja ryntäsi taistelun melskeeseen. Taistelu oli eeppinen ja tasaväkinen kunnes Frostin alkuryntäys suisti Andin kumoon. Kaksikko ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan hakkasi hirviön raaja raajalta palasiksi.

 

Voitokkaan taistelun jälkeen taistelupari ryöväsi Andilta & Andin arkusta kaiken kultaisen ja muutenki arvokkaan näköisen tavaran, mutta jätti muut sinetöidyt arkut rauhan. Rutgeria huoletti Iki-Eeston arkku, jonka sinetti oli rikottu, mutta hän päätti jättää arkun tutkimisen ensi kertaan. Kylässä heitä juhlittiin, kuten tapaan kuuluu, juhlittuina sankareina ja he saivat palkinnoksi maukkaan kala-aterian lisäksi taikuutta paikalliselta Orlanthin papilta. Kaiken juhlahumun keskellä Rugterin mieltä piinaa kuitenkin Iki-Eeston arkun rikottu sinetti...

 

Kolmas Seikkailu eli Kauhujen Kartano

 

Perinteisen viikon verran loitsuja opeteltuaan kaksikkomme palasi Kauhujen Hautaholviin mukanaan seniili Orlanthin Pappi Henre. Hautaholvin Kauhut eivät vielä loppuneet, sillä Iki-Eeston arkku paljastui avatessa tyhjäksi, eli tämän synkän, ulkomaalaisten kanssa veljeilleen suvun perustaja ja esi-isä oli karkuteilla! Urhea kaksikko päätti pienen papin painostuksen jälkeen lähteä tutkimaan Eestojen Sukukartanoa, johon he onnekkaasti saivat kartan paikalliselta Lhankor Mhyn ansioituneelta, vielä pappiakin seniilimmältä papparaiselta.

 

Kartanolta mitäänkavahtamaton parivaljakkomme tapasi toisen kaksikon, joista isompi suhtautui originellikaksikkoomme hyväntahtoisen typerästi, mutta pienempi ilmeisesti haistoi palaneen käryä kun Rutger kertoi ettei Mestari ollut lähettänyt heitä. Tämä mestari osoittautui äärimmäisen yllättäen lyhyen mutta ei-antoisan keskustelun jälkeen itsekseen Iki-Eestoksi! Niinpä miekkoset linnoittautuivat kartanoon ja salpasivatpa vielä ovenkin. Tässä vaiheessa kuitenkin Rutger pääsi vauhtiin! Tämä kaikkien aikojen äpärä ystävystyi ensin miekkosten ulkosalle jätetyn aasin kanssa ja sai tämän avulla kaadettua ulko-oven toisen puolen. Tämän jälkeen yhdellä äpärämiekan vilauksella oli oven takana kytänneen pienen miekkosen käsi irtipoikki. Tässä vaiheessa Rutgerin karma ilmeisesti iski takaisin ja isompi miekkosista murskasi Rugerin jalan raivoisalla nuijaniskulla. Onneksi kuitenkin muuten hieman taka-alalla väijynyt Frosti kunnostautui tässä vaiheessa ja silpoi nuijamiehen aina yhtä luotettavalla piilukirveellään. Pikaisten parantamisrituaalien jälkeen kaksikko päätti palata Solfintin kylään levähtämään ennen Kauhujen Kartanon tarkempaa tutkimista. Mukaan he ottivat aasin ja kärryt, joiden molempien kanssa Rutger oli ystävystynyt.

 

Seuraavana päivänä mistäänhämmentymätön kaksikkomme uskaltautui Kauhujen Kartanon sisuksiin, josta löytyikin heti alkajaisiksi vastatehty ruumisarkku ja tynnyrillinen kohtuullisen tuoretta verta. Tässä vaiheessa alkoi kaikkien epäkuolleiden turmalla Rutgerilla raksuttamaan ja hän oivalsi että Iki-Eesto voi olla vampyyri! Niinpä kaksikko rikkoi arkun (jälleen kerran syistä jotka vain Rutger tietää aasin avulla) ja oli kaatamassa veren tynnyristä jostain syystä kaivamaansa kuoppaan kun paikalle sattui hirvibroo, jonka kaulassa näytti olevan pahaenteiset vampyyrinpureman jäljet jotka eivät jäänee mitäänkavahtamattomalta kaksikoltamme huomaamatta. Rutger jututti sartaria mölissyt hirvibroota sen aikaa, että sai selville tämänkin olevan Iki-Eeston lähettämä, kunnes pääsi iskuetäisyydelle. Broo survottiinkin nopeasti kuolleeksi kahden hurjistuneen barbaarin toimesta.

 

Taistelun jälkeen kaksikko tutki Kauhujen Kartanon lukuunottamatta yhtä lukittua, äärimmäisen salaperäistä huonetta! Tässä vaiheessa Rutger laski yhteen 1 ja n+1 ja päätyi lopputulemaan että ikiaikainen vampyyri voi olla heille vielä tällä kertaa liian kova vastus. Niinpä he palasivat Solfintin kylään ja valmistautuivat matkaan kohti Jonstownia, josta pitäisi löytyä Kuoleman Lordi tai pari auttamaan heitä taistelussa vampyyriä vastaan!

 

Neljäs Seikkailu eli Hämärästä Aamunkoittoon

 

Nohevat seikkailijanalut Rutger ja Frosti lähtivät kohti Jonstownia. Matka sujui leppoisasti seuraillen Solfintin joen haaraa. Alkumatkasta he tapasivat metsästäjän joka varoitti seudulla liikkuvasta leijonasta. Eipä mitään, sillä hämärän jo laskeutuessa löytyikin toisen metsästäjän ruumis, jonka ilmeisesti kahdella jalalla liikkunut leijona oli juossut kiinni ja repinyt kappaleiksi. Lisäksi Frostin jäiset korvat tavoittivat lähenevää leijonan karjuntaa. Niinpä Rutger ja Frosti kiipesivät läheiseen puuhun ja köyttivät itsensä sinne, sillä armottoman järkeilyn perusteella leijonat eivät osaa kiivetä puihin.

 

Mitäänkavahtamaton kaksikkomme saikin pian vierakseen raivoavan leijonamiehen! Raivopää ei kuitenkaan huomannut puussa piileskellyttä kaksikkoa, vaan keskittyi syömään metsästäjän jämiä. Tässä vaiheessa Rutger päätteli että leijonamies saattaa sittenkin omata kiipeilyn jalon taidon ja kaksikkomme purki köytensä taidokkaasti ja huomaamatta. Taidokas ja huomaamaton oli myös ensimmäinen yhteislaukaus lyhytjousilla, sillä leijonamies tuskin huomasi sitä. Seuraava sattui jo pahemmin sitä jalkaan, josta se suuttui entistä pahemmin jos mahdollista, paransi haavan ja kiipesi puuhun. Rutger alkoi miekkailemaan edelleen raivoavan otuksen kanssa aina luotettavalla äpärämiekallaan, kun Frosti keskittyi soihdulla valon näyttämiseen ja naavan pyyhkimiseen silmistään. Lyhyen mutta raivoisan taistelun jälkeen taidokas äpärämiekan sivallus pudotti leijonamiehen kuolleena maahan.

 

Yön kauhut eivät kuitenkaan loppuneet tähän, vaan leijonamiehen ruumista erkani kauhistuttava Räyhähenki! Frosti päätteli tilaisuutensa tulleen todistaa taikavoimansa ja kiipesi alas kohtaamaan tämän henkiolennan hyökkäksen. Sillä välin kun Räyhähenki nopeasti ja varmasti tuhosi Frostin taikavoimia Rutger loottasi leijonamiehen ja köytti Frostin lukuisilla köysillään. Niinpä kun Räyhähenki valtasi Frostin barbaarisen mielen, oli hän jo siististi paketissa. Rutger vietti loppuyön notskia poltellen ja Frostin räyhäämistä kuunnellen.

 

Aamu valkeni lopulta Rutgerillekin, joka raahasi Frostin lopulta suuremmitta kommelluksitta Jonstowniin, jossa vain hieman rahanahne henkienmanaaja manasi Räyhähengen pois Frostista. Hän vaikutti olevan kohtuullisen ennallaan tapahtuman jälkeen. Niinpä kaksikkomme pääsikin mielipuuhaansa, eli lootin myyntiin ja uusien seikkailujen suunnittelemiseen.

 

Viides Seikkailu eli Ankan Paluu

 

Rutger ja Frosti menivät tapaamaan Jonstownin Humaktin merkkihenkilöä eli Melea Tummaterää Kuoleman Taloon Vanhassa Kaupungissa. Siellä parivaljakko kohtasi orvon ankan Ffraidin (lausutaan afraid?). Ffraid väitti että Rutger Bastard on hänen ainoa elossaoleva sukulaisensa. Rutger oli ymmärrettävästi epäuskoinen mutta päätti ottaa Ffraidin mukaan Solfintin kylään. Melealta Rutger sai mukaansa käärön, jonka avulla uudistetaan Iki-Eeston arkun lumous, jonka jälkeen Eesto joutuu takaisin arkkuun seuraavaksi sadaksi vuodeksi jos hän muuttuu jossain vaiheessa usvamuotoon. Ostokset kaupungissa eivät oikein onnistuneet Ffraidin uhon takia, mutta muuten uudet kaverukset tulivat yllättävän hyvin toimeen eikä Rutger lähettänyt Ffraidia tapaamaan Humaktia heti alkuunsa.

 

Matka Solfintin kylään meni vaikeuksitta jos Ffraidia ei lasketa. Iltahämärässä joukkio saapui Solfintiin. Aamulla Rutger kävi ensi töikseen uusimassa Iki-Eeston arkun lumouksen. Palatessaan Kauhujen Hautaholvista joukkio huomasi, että kaksi Iki-Eeston puremaa kätyriä oli tullut vaatimaan Iki-Eestolle uusia palvelijoita. Tätähän eivät Rutger, Frosti eikä varsinkaan Ffraid voinut sietää, vaan hyökkäsi, surmasi ja voitti nämä kurjat kätyrit. Tämän uroteon jälkeen Rutger ja Frosti päättivät jäädä viikoksi opiskelemaan taikuutta ja miettimään mitä tekisivät ongelmilleen, eli Iki-Eestolle ja Ffraidille.

 

Kuudes Seikkailu eli Tuulen Viemää

 

Paikallinen Lhankor Mhyn Viisas Vanhus kertoi Rutgerille vastauksen kysymykseen jota hän ei esittänyt. Tämän ansiosta Rutger päätteli että Iki-Eestolla on vielä arkku jemmassa kartanossaan. Ja jos kaikki arkut saataisiin tuhottua joutuisi Eesto palaamaan hautaholvin sinetöityyn arkkuun. Niinpä Rutger johdatti Frostin ja Fraidin kartanolle. Matkalla Frostin haukansilmät havaitsivat kahden ruskeahaltiaghoulin väijytyksen. Korvientukkimisoperaation jälkeen Rutgerilla ja Frostilla ei ollut ongelmia näiden lyömisessä. Ffraidkin melkein pääsi osallistumaan taisteluun.

 

Joukkion urhea hyökkäys kartanolle päättyi vähemmän urheaan pakoonjuoksuun, kun ovesta astuneen viherhaltiaghoulin ulvonta pelästytti koko kolmikon pakosalle. Kaikki juoksivat pakoon minkä jaloista ja räpylöistä lähti, mutta valitettavasti räpylöistä ei lähde kovin lujaa. Ghouli oli juuri seivästämässä ankkaa keihäällään kun Frosti rohkaisi mielensä ja kääntyi hirviön kimppuun. Rutger ei oletetusta sukulaisestaan paljoa huolehtinut, vaan keskittyi taas tukkimaan korviaan. Raivoisan ja monivaiheisen jälkeen taistelun jälkeen oli kolmikkomme kuitenkin taas voitokas ja ghouli lyötynä maassa. Seuraava operaatio olikin kartanon tuikkaaminen tuleen ja palaaminen kylään.

 

Seuraavana päivänä kolmikko palasi ex-kartanon tuhkia tutkimaan. Rutger ja Frosti löysivät jäännöksiä arkusta kun taas Ffraid löysi oman veitsensä. Käynti hautaholvilla kuitenkin näytti ettei Iki-Eesto ole vielä joutunut sinne kiipeliin. Avuksi laahusti taas Lhankor Mhynin Liian Viisas Vanhus, joka ennusti että seuraava arkku löytyy Kämmenen Rauniolta. Frosti ja Rutger pohtivat tätä viisautta taikuutta opiskellen, Ffraidin keskittyessä tärkeämpiin asioihin koska vain lahjattomat treenaavat.

 

Seitsemäs Seikkailu eli Ankan Taistelu

 

Rutger, Frosti ja Ffraid matkasivat Kämmenen rauniolinnalle etsimään Lhankor Mhyn papin profetoimaa Iki-Eeston arkkua. Linnan pääovien takaa he löysivät kaksi luurankoa väijymässä heitä. Tästä melkein karaistuneet seikkailijat eivät kuitenkaan hätkähtäneet. Rutgerin oikea-aikainen oven kiinni läimäisy rikkoi ensimmäisen luurangon keihään ja toinen luurangoista hajotettiin tomuksi nopeasti ja tehokkaasti. Jäljelle jäänyt ei terävän keppinsä kanssa osoittanut reagoivansa mitenkään sen sivulla hyörineen Rutgerin toimintaan, joten Rutger päätti että nyt on hyvä tilaisuus antaa serkkupoika Ffraidille mahdollisuus harjoitella taistelua vaarattomissa olosuhteissa. Tämä oli tietysti paha virhe ja uskomaton virhearviointi Rutgerin taholta! Sivusta lähestymisen sijaan Ffraid aukaisi innoissaan pääovien toisen puolikkaan ja pääsi näin luurangon hyökkäyksen kohteeksi. Rutger häkeltyi tästä niin että päätti auttaa Ffraidia, mutta löi hätäännyksissään itseään jalkaan lähes kuolettavasti. Ffraid pärjäsi käytännössä aseettomalle luurangolle odotusten mukaisesti ja makasi pian vertavuotavana ja tajuttomana maassa toinen räpylä murskana. Tässä vaiheessa Frosti päätti auttaa Humaktilaisia luurangon tapossa ja ryntäsi vihulaisen ja kuolevan ankan väliin. Seurasi ankara, epätasainen ja suhteettoman pitkä taistelu, kun Frosti hajoitti kirveellään luurankoa luu kerrallaan jaloista alkaen. Sen aikana Rutger kävi tiukan sisäisen dialogin ja päätyi omaksikin ihmeekseen siihen, että ryömi omista kivuistaan välittämättä sitomaan Ffraidin haavaa. Vastoin kaikkia todennäköisyyksiä Rutger myös onnistui siinä ja sai Ffraidin räpylän verenvuodon tyrehtymään.

 

Lopulta Frosti sai hakattua luurangon tomuksi ja parivaljakko pääsi parantamaan ankanjalkaa loitsuilla. Räpylä oli kuitenkin niin pahasti runneltu, ettei sillä enää pysty kunnolla uimaan, kävelemisestä puhumattakaan. Niinpä Frosti ja Rutger kantoivat urhean mutta tuskaisen Ffraidin takaisin Solfintin kylään miettimään humaktilais-uransa jatkoa.

 

Kahdeksas Seikkailu eli Sienimetsän Sankarit

 

Rutger ja Frosti jättävät Ffraidin Solfintin kylään toipumaan räpylän menetyksestä ja matkaavat takaisin Kämmenen Rauniolinnaan. Tällä kertaa he pääsevät porteista sisälle jopa ilman Ffraidin apua. Muutama zombi laitetaan näppärästi palasiksi ja Rutger onnistuu myös huomioimaan limalammikoiden syövyttävän vaikutuksen ilman ihmisuhreja. Linnan keskusaukiolta sankarimme löytävät hämmentävän suorakulmaisen, mutta silti neliönmuotoisen sienimetsän, jossa asustelee kolme mustaa haltiaa. Syntyy odottamaton ystävyys ja pian koko viisikko syö luolassa eväitä ja nautiskelee ilolientä. Tästä rohkaistuneina sankarikaksikkomme lähtee tutkimaan loppulinnaa. Frostin tarkkaavaisuus pelastaa Rutgerin joutumisen tornissa asustelevan sylfin kynsiin ja hampaisiin! Muuten linnan vaarattomasta 1. kerroksesta ei löydy kuin muutama ei-epäkuollut ruumis. Rutger kuitenkin ilmiömäisesti kuulee pahaenteistä muminaa yhdestä tutkimattomasta huoneesta. Muminasta peljästyneinä kaksikkomme päättää lähteä viettämään kohta koittavan yön uusien parhaiden kaveriensa eli mustien haltioiden kanssa. Liemiä nautiskellessa tämä yö muuttuu pian viikoksi kun haltiat suostuva opettamaan kaksikolle voimakasta henkitaikuutta siitä hyvästä että linna puhdistetaan epäkuolleista. Toisaalta Rutgerin mielessä itää jo linnan kunnostaminen omaan käyttöön ja Äpärän suvun lipun nostaminen liehumaan kunniakkaasti tornin huipulle!

 

Yhdeksäs Seikkailu eli Valerianin Nousu

 

Rutgerin ja Frostin viikko hurahtaa nopeasti sieniä napostellessa. Matkalla tutkimaan linnan loppuosaa he näkevät upean ilmestyksen, sillä heidän edessään seisoo itse Shoddy Valerian, Ukkosen Poika, Kaaoksen Surma, Epäkuolleitten Kauhu jne. eli lyhyesti sanottuna Sankari. Valerianin uljas ja puhtoinen olemus suorastaan häikäisee rähjääntyneen parivaljakkomme. Niinpä urhea kolmikko tutkii viimeisen huoneen linnan ensimmäiseltä tasolta, mutta sieltä ei löydy kuin luunkappaleita. Taitavasti kolmikko löytää kuitenkin piilotetun ovenkahvan käytävästä, joka avaa kuin avaakin salaoven salahuoneeseen.

 

Salahuoneessa kytänneet kaksi ghoulia hyökyy pahaa-aavistaneiden seikkailijoiden kimppuun. Valerian syöksyy sankarillisesti taisteluun, kun Frosti ja Rutger säätävät korvatulppiaan masentavaa ulvontaa vastaan. Valerian taistelee lähes täsäväkisesti isompaa ghoulia vastaan kunnes napakka keihäänisku jalkaan suistaa hänet maahan. Onneksi Rutger on liekeissä Päänkatkojansa kanssa! Rutger halkaisee toisen ghoulin keskeltä kahtia ja suistaa sen jälkeen toisenkin maahan. Raivoisan hakkaamisen jälkeen tämäkin ghouli heittää henkensä, maassa ryömivän Valerianin antaessa sankarillien kuoliniskun. Frosti parantaa Valerianin jalkaa voimakkaalla parantavalla taikuudella joka kuitenkin parantaa haavaa vain vähän. Sankari ei kuitenkaan vähästä valita, vaan ponnahtaa ylös valmiina jatkaamaan urheita tekojaan!

 

Kymmenes Seikkailu eli Valerianin Tuho

 

Valerian jatkaa seikkailuaan Frostin ja Rutgerin kanssa. Seuraavaa käytää varjostanut Varjo ei Valeriania hetkauta ja se tuhotaan helposti. Valerian myös sankarillisesti polttaa soihdullaan häntä ahdistelevan gorpin.

 

Kellarikerroksen perimmäisestä huoneesta seikkailijanalut ja Valerian löytävät itsensä Iki-Eeston! Vampyyriruhtinas nousee arkustaan valmiina kouluttamaan tunkeilijoita, kun nerokas suunnitelma laitetaan käytäntöön. Rutger ja Frosti heittävät arkkua öljypulloilla samalla kun Valerian ryntää sytyttämään sitä soihdullaan. Öljyllä valetun rutikuivan arkun sytyttäminen on kuitenkin hankalaa jopa sankarille. Niinpä Iki-Eesto ehti silpomaan Valerianin miekoilaan kuoliaaksi. Viime voimillaan Valerian kuitenkin sankarillisesti sytyttää arkun ja näin varmistaa Iki-Eeston tuhon! Tällä välin Rutger ja Frosti keskittyvät lähinnä olemaan lamaantuneita ja lumoontuneita eeppisen taistelun kulusta. Osin Eeston taikavoimien takia, osin ihan muuten vaan.

 

Arkun lopulta syttyessä, Valerianin kuollessa ja Eeston etsiessä seuraavaa koston kohdetta alkaa lopulta Frostin ja Rutgerin mielissä syntyä toimintasuunnitelma, nimittäin nopea pako paikalta. Mystisen kirkas, suorastaan sokaiseva valonräjähdys joka hävittää Valerianin ruuumiin täysin hämmentää vampyyrin onnekkaalla hetkellä ja mitäänkavahtamaton kaksikkomme pääsee ryntäämään karkuun aina ystäviensä luokse Sienimetsään. Siellä he pysähtyvät kertaamaan Valerianin uljasta viimeistä taistelua ja mahtavaa voittoaan vampyyriruhtinas Iki-Eestosta!

 

Kymmenes ja Yhdes Seikkailu eli Pako Käpälämäkeen

 

Sienihaltiat kertovat sieniä naposteleville Frostille ja Rutgerille rauniolinnoituksen etuovea kolkuttelevasta tunkeilijasta. Sieltä kaksikkomme löytääkin villin metsästäjäkorstonuorukaisen, joka kertoo shamaaninsa neuvoneen häntä hakemaan Humaktin apua vampyyrin arkun tuhoamiseen kotikukkuloidensa lähistöllä. Frosti eikä varsinkaan Rutger ei kummempia suostutteluja tarvinnut, vaan kolmikko lähtee Rolf Käpälämäen johdattamana kohti Hurtanluuvaaroja. Rolf johdattaakin laumansa erehtymättömästi iltahämärän aikaan luolalle, jonka suuaukolla kyttäsi haltiaghouli. Rolfin upea kiskaisu sinkoaa keihään ghoulin jalkojen juureen, ja toinen lähempää heitetty keihäs yhdistettynä Frostin kirveeniskuun koituu ghoulin turmaksi.

 

Rolf johtaa laumansa erehtymättömästi pitkin suoraa käytävää, kunnes tulee sivukäytävään johtavan ristikko-oven luokse. Erehtymättömästi Rolf kuitenkin johdattaa joukon siitä ohi ja luolan perimmäiseen kammioon, missä heitä väijyttää vaarallinen ghoulikaksikko. Rolf pelästyy ghoulien ulvontaa ja ryntää käpälämäkeen ulos luolasta, jossa hän kerää rohkeutensa ja muuttuu osittain susimuotoon! Sillä välin Frosti ja Rutger taistelevat epätoivoisesti ghoulien kanssa. Frosti pärjää oman vastustajansa kanssa kohtuullisesti, mutta Rutger on helisemässä kuparipanssariin pukeutuneen ja kuparikirvestä heiluttelevan ison viherhaltiaghoulin kanssa. Viime hetkillä Rolf ryntää auttamaan heikointa laumanjäsentään, sillä seurauksella että ghouli iskee Rolfin välittömästi maahan ammottava haava vatsassaan. Rutger hyödyntää Rolfin aiheuttaman hämmennyksen valelemalla kammiossa olevan arkun öljyllä ja huomaamalla ettei hän pysty sytyttämään arkkua koska hänellä ei ole soihtua. Lisäksi Rolfin hoidellut kuparighouli valmistautuu viimeistelemään myös Rutgerin. Tässä vaiheessa Frosti kuitenkin terästäytyy ja katkaisee vastustajaltaan toisenkin käden. Myös Rutger onnistuu lopulta, ja katkaiseen ghoulisankarin pään huimalla Päänkatkojan iskulla.

 

Rutger sytyttää arkun, jonka jälkeen kolmikko pelastaa sivukäytävän ristikon takana vankina olleen Solfintilaisen metsästäjän Zakriaksen. Lopulta Rolf johdattaa laumansa erehtymättömästi vaistojensa varassa läheiseen Käpälämäkeen ennenkuin Iki-Eesto saa heidät kiinni ja syö, eikä välttämättä tässä järjestyksessä. Kylän Nadir-Shamaani palkitsee sankarit kahdella upealla riimukivellä. Niinpä eeppinen kampanja Iki-Eestoa vastaan on saanut jälleen yhden voiton!

 

Kymmenes ja Toinen Seikkailu eli Panttilainaamossa Suhisee

 

Rutger ja Frosti päättelevät tehneensä Iki-Eeston tuhoamiseksi kaiken inhimillisesti katsoen mahdollisen ja päättävät johdattaa laumansa takaisin Omenakujaan. Mukaan tarttuu jalkapuoli ankka Ffraid ja susi-ihminen Rolf. Rohkeassa Ankassa heidät yhyttää Vaakkujakko, joka raahaa heidät puolustamaan isäntänsä Gringlen Panttilainaamoa karvaisilta ryöväreiltä! Rutgerin onneksi Ffraid on jo tässä vaiheessa iltaa sammunut pöydän alle.

 

Gringle ja Vaakkujakko painuvat kellariholviin suorittamaan jotain käsittämättömän tärkeää rituaalia täysikuisena yönä. Rutger, Frosti ja Rolf tutkivat panttilainaamon ihmeellisiä aarteita, virittelevät ansoja paviaaneille ja toisilleen, kätkevät paviaanien himoitseman taikahampaan komeroon, lukitsevat lähes kaikki ovet, ja kätkevätpä vielä avaimetkin eri paikkoihin!

 

Odotettu paviaanien hyökkäys alkaa yöllä. Rolf puolustaa kunniakkaasti yläkerran ikkunaa ja ajaa sitä kolkutelleet paviaanit katolle. Keittiön ovesta murtautuva kentauri, drakolisko ja ankka sekoittavat Rutgerin pasmat vain hetkeksi. Pian kentauri makaakin kuolleena Rutgerin ja Frostin silpomana. Ankka erehtyy avaamaan väärän kirstun ja hävittää mystisesti puolet kädestään arkun sisälle kaatuen shokissa maahan. Drakolisko suuttuu Rolfin rätymäisestä keihäänkiskaisusta ja ajaa Rolfin käpälämäkeen yläkerran ikkunasta. Sillä välin paviaanit saavat lopulta katon rikki ja tiputtautuvat pahaan paikkaan, Gringlen vastaanottohuoneeseen. Taistelun lopputulema lepää vaa'ankielellä!

 

Kymmenes ja Kolmas Seikkailu eli Apina Ja Paviaani Kävelevät Katolla

 

Frostin loistelias jousiammunta johtaa päällikköpaviaanin tippumiseen kuolleena vastaanottohuoneen lattialle. Valitettavasti samalla apinan soihtu sytyttää portaiden kaiteet tuleen. Rutger singahtaakin sammuttamaan alkavaa tulipaloa, välissä ei olekaan kuin kolme lukittua ovea. Sillä välin Frosti jää kyttäämään mahdollista drakoliskon hyökkäystä toisesta suunnasta.

 

Tällä välin katolle drakoliskoa paennut Rolf juoksee keittiön ovelle ja sieltä takaisin panttilainaamoon. Valitettavasti häntä vastaan keittiössä tulee samainen drakolisko, nyt tajutonta ankkaa kantaen. Rolf sohii ohi ryntäävää drakoliskoa mallin vuoksi keihäällään, mutta lisko ei hänestä välitä vaan juoksee yön pimeyteen toverinsa kanssa. Rolfin vaikeudet eivät kuitenkaan lopu tähän, koska samaisesta keittiön ovesta pyrkii kohta sisälle kaksi paviaaninpoikasta. Seuraa raivoisa taistelu, jossa Rolf jää pahasti alakynteen näille ensimmäistä kertaa aseita käyttäville kädellisille. Lisäksi yläkerran portaista kuulostaa tulevan lisää paviaaneja. Joku jonka tehtävä oli vartioida yläkerran ikkunaa ei ilmeisesti onnistunut tehtävässään! Hetkinen, sehän oli Rolf itse joka juoksi yläkerran ikkunasta karkuun katolle jättäen ikkunan auki. Niinpä Rolf tekee taas sen missä hän on paras eli luikkii käpälämäkeen paviaanien välistä ja juoksee parantelemaan itseään lähimetsiin.

 

Frosti kuulee Rolfin taistelun melskeen ja singahtaa auttamaan häntä, mitä nyt joutuu hakemaan avaimen lukittuun oveen ensin Rutgerilta, joka on edelleen parin lukitun oven päässä palavasta huoneesta. Kun Frosti lopulta saa oven auki, ei Rolfista näy enää hännänpäätäkään. Sen sijaan Frostia vastaan hyökkää kolme vihaista paviaania. Seuraa eeppinen taistelu jossa kirveilevä barbaarimme pärjää mainiosta sitkeää keihäsnaaraspaviaania vastaan, mutta ottaa pahasti osumia taustalla häärivien nuorisoketjun apinoiden taikaloitsuista.

 

Samaan aikaan parin huoneen päässä Rutger on lopulta päässyt palavaan vastaanottohuoneeseen. Hän hyökkää miekallaan palavan kaiteen kimppuun ja onnistuukin hajottamaan sen moneen osaan, jotka sytyttävät paljon uusia palopesäkkeitä. Rutger köhii savuisessa huoneessa hetken ja päätyy irrationaaliseen mutta ehkäpä humaktilaiseen luonteenlaatuun sopivaan ratkaisuun etsiä jostain paviaaneja tapettavaksi ja jättää huone palamaan kaikessa rauhassa.

 

Sillä välin Frostin epätoivoinen taistelu paviaaniylivoimaa keskeytyy äkillisesti, kun keittiöstä syöksyy häntä kohti tulimyrsky jota apinatkin kavahtavat. Frosti joka on petrannut ovenkäyttötaitojaan sitten ensimmäisten seikkailujen (ks. Toinen Seikkailu eli Kauhujen Hautaholvi) sulkee käytävän oven napakasti kiinni ennenkuin lieskat polttavat hänet poroksi. Frostin ongelmat kuitenkin jatkuvat, sillä toisesta suunnasta hyökyy Rutger, joka vastoin Frostin varoituksia haluaa välttämättä avata oven, jonka toisella puolella odottaa tulinen kuolema. Frostin varoitukset ja kamppausyritykset eivät tehoa kuoleman kylvämistä janoavaan Rutgeriin joten tämä äpärä n:nessä polvessa avaa käytävän oven. Lopulta Rutgerkin ymmärtää kavahtaa kohti lyövää liekkimerta ja syöksyy Frostin perään karkuun lieskoja. Mutta alas! Lieskat eivät seuraakaan barbaareitamme, vaan syöksyvät palavan huoneen kimppuun sammuttaen sen tulipesäkkeet.

 

Frosti ja Rutger eivät tästä hämmenny, vaan hyökkäävät takaisin paviaanien kimppuun. Seuraa lopullinen taistelu ahtaassa patsashuoneessa, kun Frosti, Rutger, haavansa nuollut Rolf sekä lähes loput paviaaniheimosta ottavat yhteen. Baarbaaristen (+primitiivisen) seikkailijoimme tilanne vaikuttaa jo pahalta, kun Rutger nojailee jalkapuolena seinään, Frosti huojuu verissäpäin tajuttomuuden rajamailla ja Rolfin taistelukykyjen (käpälämäkeen lähtö poisluettuna) varaan ei yleisesti ottaen kannata paljoa laskea. Mutta kuin vaistojensa ohjaamana Rolf keihästää kaksi paviaania josta innostuneena jälkeen sankarimme pistävät apinoita poikki ja pinoon oikein urakalla. Lopulta ainoastaan loitsuamisessaan pahasti epäonnistunut matriarkka pääsee karkuun vaippapaviaanin kanssa.

 

Aamun sarastaeissa Gringle ja Vaakkujaakko ilmaantuvat holvista. Gringle on hieman harmissaan materiaalivahingoista mutta maksaa anteliaasti seikkailijoille luvatut palkkiot. Rolf vaihtaa liikkuvuusriiimukivensä paviaanien metsästämään Terävään Hampaaseen. Koko kolmikko jää Omenakujaan kesäksi kuntoilemaan asemestarien valvovan silmän alle ja punomaan uusia juonia!

 

Kymmenes ja Neljäs Seikkailu eli Satenkaarikumpujen Yössä

 

Frosti, Rutger ja Rolf levähtävät hetken Rohkeassa Ankassa ankaran kuntoilujakson jälkeen. Mutta eipä aikaakaan, kun kylän sheriffi ja pääjehu Dronlan Miekkailija usuttaa heidät Kuuluisan Rosvon Peikko Valkosilmän perään Sateenkaarikukkuloille. Lisämotivaatiota antaa ainakin Frostille fakta että Valkosilmän kurjat peikkolaiset polttivat hänen isukkinsa tönön päivä pari takaperin!

 

Sateenkaarikummut löytyvät päivämatkan päästä ja sisäänkäyntikin Jättiläisen Pöydän alta. Rutger lahjoo ansiokkaasti nälkäiset kiviliskot lihakimpaleilla ja näin porukka pääsee etenemään luolaston syvyyksiin. Eurmalin muruset tarjoavat Rolfille komean, jykevän, lähes Ridgemäisen leuan ja Frostille upeat pornoviikset ja kiharan tukan. Rutgerille tuli näistä Veijarin Sienistä vai pientä heikotusta.

 

Luolaston syvyyksissä komistuneen kolmikon väijyttää kaksi peikkolaista, jotka kuitenkin hoidetaan päiviltä. Ei kuitenkaan ennen kun he ehtivät tehdä hälyytyksen! Niinpä luolasto alkaa kaikumaan vihaisten yöpeikkojen, peikkolaisten sekä luola-, alku-, viidakko-, meri- ja vuoripeikkojen vihaisesta 'ululululululu'-jodlauksesta! Ovatko urhean kolmikon hetket siis luetut ennenkuin he pääsevät nauttimaan kohentuneen ulkonäkönsä hedelmistä? Se olisi traagista, mutta myös hyvin paljon Veijarin mieleen!

 

Kymmenes ja Viides Seikkailu eli Kapuloita Rattaisiin

 

Rutger saa suostuteltua ystävänsä perääntymään lähelle luolaston suuaukkoa. Siellä he seisovat kuin yhtenä muurina kimppuun hyökyvää peikkolaismerta vastaan. Sota jyrkänteellä raivoaa muutaman iskunvaihdon ajan ja peikkolaisten vyöry pysäytetään! Mutta paikalle ryntäävä luolapeikko ajaa sankarit pakosalle ja on jo saavuttamassa Rutgeria, kunnes peikko ratkaisevalla hetkellä kompastelee Rolfin taidokkaasti tiputtamaan keihääseen. Heroisesta yrityksestä huolimatta peikko ei pääse enää ylös maasta luolan suulla, sillä Frosti ja Rutger rei'ittävät sen käsittämättömän taidokkaasti jousillaan Rolfin samalla hämätessä heittokeihäällään.

 

Rosvopäällikkö-yöpeikko Valkosilmä pelästyy luolapeikon kuolemaa ja pinkoo luolaston syvyyksiin karkuun muutaman rynnäköstä selvinneen peikkolaisen kanssa. Sankarien jahtaus päättyy lyhyeen, kun Rutger avaa epäonnekseen myrkkykäärmeitä sisältäneen säkin ja selviytyy hengissä vain Humaktin Lahjan ansiosta. Frosti ja Rolf kärräävät voipuneen miekkamiehen Omenakujaan paranemaan ja alkavat itse reenailemaan asetaitojaan sekä loitsujaan. Valkosilmä on nyt ehkä hetkellisesti lyöty mutta ei suinkaan voitettu lopullisesti!

 

Kymmenes ja Kuudes Seikkailu eli Loikka Tuntemattomaan

 

Rutger ja Frosti saavat Sheriffi Dronlan Miekkailijalta vaarallisen tehtävän mennä putsaamaan Sateenkaarikumpujen Luola lainsuojattomista. Eipä siis aikaakaan, kun lannistumaton parivaljakkomme on taas komppaamassa valtavaksi osoittautuvaa luolastoa Rolffin kanssa. Kolmikko etenee ilman suurempia vastoinkäymisiä aina maanalaisen joen muovaaman kahden metrin kuilun partaalle. Pitkällisen pohtimisen jälkeen Rutger ponnistautuu kuilun yli. Ikävä kyllä hänen kimppuunsa hyökkää välittömästi nurkan takana kytännyt drakoliskorosvo ankkatoverinsa kanssa! Näillä oli ilmeisesti jäänyt jotain hampaankoloon edellisestä yhteenotosta Gringlen panttilainaamossa.

 

Kokeneena Humaktin soturina Rutger ei moisesta hyökkäyksestä hätäänny, vaan kääntyy nopeasti ympäri ja loikkaa päistikkaa kuiluun, tippuen kolme metriä alla vellovaan jokeen ja kadoten nopeasti näkyvistä voimakkaan virran viemänä. Tämä peliliike hämmentää hieman häntä jahdannutta drakoliskoa, muttei kuitenkaan Rolfia eikä Frostia, jotka ovat ilmeisesti tottuneet tämäntyyppisiin ratkaisuihin. Rolfin upea keihään viskaisu menee jälleen kerran ohi, mutta Frostin Orlanthin taikavoimalla kyllästämä nuoli salamoi itsensä syvälle Drakoliskon mahaan. Typertynyt drakolisko vetäytyy takaisin kulman taakse nuolemaan haavojaan. Frosti ja Rolf eivät lähde urheilemaan kuilun yli vaan jättävät drakoliskon ankkoineen rauhaan. Sen sijaan he lähtevät etsimään Rutgeria vesihuoneesta, jonne he epäilevät virran Rutgerin kuljettaneen.

 

Sillä välin vesiputouksesta selvinnyt Rutger on hätää kärsimässä järvihuoneen pohjalla, kun salaperäiset vesiliskot pelastavat hänet hukkumiselta! He luulevat Rutgeria vanhojen ennustusten mukaiseksi pelastajaksi, joka päästää heidät kiviliskojen ikiaikaisesta ikeestä! Lopulta myös Rutger vakuuttuu messiaanisesta olemuksestaan ja onnistuu jopa vakuuttamaan paikalle löytäneet Frostin ja Rolfin asiasta. Niinpä he kaikki vannovat Ystävyyden Valan kädet Vesiliskopatsaalla. Urhea kolmikko päättää lepäillä päivän pari vesiliskojen parissa ennen hyökkäystä kiviliskojen kimppuun.

 

Kymmenes ja Seitsemäs Seikkailu eli Taivas Putoaa Niskaan

 

Rutger, Frosti ja Rolf hyökkäävät kiviliskojen kimppuun, ja nujertavat herooisissa taisteluissa niin liskojen esi-isät kuin -äiditkin. Palkinnoksi Vesiliskot vannovat ikuista uskollisuuttaan ja opastavat seikkailijat Adamantiumpilarille, jonka lähistöltä löytyy salakammiosta mittaamattoman arvokkaita artefakteja. Pahaksi onnekseen Frosti erehtyy noukkimaan artefaktin, jonka poistaminen luhistuttaa lähiluolat. Seikkailijat pääsevät kuitenkin käpälämäkeen juuri viime hetkellä aivan kuin elokuvissa, vain ne mittaamattoman arvokkaat artefaktat & Adamantiumpilari hautautuivat ehkä ikuisiksi ajoiksi ihmissilmien ulottumattomiin. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia koitkoksia!

 

Kymmenes ja Kahdeksas Seikkailu eli Pimeä Nousee

 

Seikkailijat komppaavat Sateenkaarikumpujen luolan ilahduttavalla pieteetillä ja löytävät muiden arvoesineiden lisäksi Liskolaispatsaan käden. Patsaasta puuttuu enää silmä, jonka itse Lhankor Mhy veikkaa olevan Konnan-jolla-on-Kilpi tiedossa. Silmänmetsästys saa kuitenkin jäädä, kun selviää, että ahneet peikkolaiset ovat kidnapanneet itsensä Ffraidin. Rutger ei aikaile kuin muutaman tunnin shoppaillen ja yhden yön makeasti nukkuen ennenkuin kokoaa toverinsa uskaliaalle pelastusretkelle, sillä veri on vettä sakeampaa!

 

Kymmenes ja Yhdeksäs Seikkailu eli Pimeä Haisee

 

Rutger kokoaa köörinsä kasaan ja lähtee paljoakaan aikailematta pelastamaan Ffraidia Jalavametsän uumenista! Metsän reunalla kimppuun pörränneet peikkolaispunkkarit kärpäsineen saivat tuta ärsytetyn Rutgerin ja muuten vaan mukana hengailevien Frostin ja Rolfin raivon. Syvältä metsän uumenista Lhankor Mhyn erehtymättömien ohjeiden avulla löytyi kuuluisa kaksihuippuinen kukkula. Sen juurelle kuollut brontosaurus osoittautui peikkolaisjengin base campiksi! Rolf taisteli urheasti ylisuuriksi lihansyöjämadoiksi kehittyneitä kastematoja vastaan samalla kun Frosti ja Rutger kohtasivat heittoasetaistellen silmästä silmään sauruksen silmäaukoista ammuskelevia peikkolaisia antaen silmän silmästä ja hampaan hampaasta. Eipä aikaakaan, kun seikkailijat olivat voitokkaita ja etenivät brontosauruksen ruumiiseen syötyihin tunneleihin. Vain Rolfin sudenvatsa kesti mädäntyvän sauruksen löyhkän. Peikkolaisista ei kuitenkaan ollut vastusta edes huonovointisille kostajille, eikä edes Rolfille. Niinpä peikkolaisjohtaja Nesretep päättikin fiksuna peikkolaisena sopia rauhasta! Rutger sai saalikseen Ffraidin ja Toukkatilan kartan ja palasi kumppaniensa kanssa voitokkaana Omenakujaan, jossa ehkä elelee Ffraidin kanssa vittuuntuneena elämänsä loppuun asti.

 

Toinen Kymmenes ja Ensimmäinen Seikkailu eli Ankanryöstö

 

Rutger ja Frosti viettävät talven kuntoa reenaillen ja Rolf kotikylässään Käpälämäellä voimaillen, uutta pelokasta susiveljeään kouluttaen ja Shamaaniaan suututtaen. Jälleennäkeminen Myskykauden alussa Joutolassa on lämmin ja karvainen. Rutger suututtaa Joutolan Humaktin Kuolemantalossa itsensä Melea Tummaterän lipevillä jutuillan. Rutgerin koettelemukset jatkuvat, kun Omenakujan yksikätinen asemestari tuo hänelle lunnasvaatimukset Ffraidista (jälleen kerran). Rutger ei vieläkään saa katkaistua siteitään kunnon Humaktilaisen tapaan, vaan lähtee taas pelastamaan epäonnista serkkupoikaveljeään.

 

Lunnaiden jättöpaikka on kätevästi Sateenkaarikummuilla, joten porukka ehtii jopa viettämään viikon Liskolaisalamaistensa luona uimista ja liskokieltä harjoitellen. Sovittuna iltana lunnaiden sijaan jätetään Jättiläisen Pöydän juurelle kivisäkki. Illan hämärtyessä säkkiä noutanut paviaani saa kimppuunsa raivoisan Rolfin ja hänen vähemmän raivoisan sutensa. Paviaani jää painikilpailussa toiseksi kun Rolf jyrää massallaan ja kasvaneilla voimillaan. Samoin tulitukea antaneet kolme pienempää paviaania surmataan Rutgerin ja Frostin toimesta heittoasekoitoksessa.

 

Rolfin susi jäljittää paviaanien jäljet erehtymättömästi naapurikukkulan laelle, erakon hylättyä majaa kohti. Mökin edustalla kiven päällä istuskellut käsipuoli Neulasulka neulotaan nuolilla väijyksistä ja Rolf ryntää urhoollisesti mökistä materialisoituvan drakoliskojohtajan kimppuun! Vaakakupit ovat hieman yllättäen kääntyneet sitten Gringlen panttilainaamon yhteenoton, sillä Rolf on sudenpäineen ylivoimainen ja murskaa luopioliskon alta aikayksikön. Niinpä kaikki on taas oikein ja hyvin, sillä Rolf saa sutensa kanssa vihollistensa veren juodakseen, Frosti saa hyvin loottia ja Rutger pääsee taas yhteen suosikkiserkkuvelipuolikuupoikansa Ffraidin kanssa!

 

Toinen Kymmenes ja Toinen Seikkailu eli Huipulla Tuulee

 

Frosti saa eeppisen tehtävän itseltään Orlanthin papilta Naurothilta lähteä etsimään legendaarista Myötätuulen Sarvea, joka on nähty Tähtitulen Harjannetta vainoavan Lumimiehen kaulassa! Rutger ja Rolf muassaan Frosti kiipeää Harjanteen laitamilla asuvan vuohipaimen Lukasin matalaan majaan. Yllättävä lumituisku antaa hyvän tekosyyn jäädä ryyppäämään Lukasin luo seuraavaksikin päiväksi. Lukas kertoilee satuja vuohiaan vainoavasta Lumimiehestä ja Punaista Kuuta etsimään lähteneestä veljestään Lausaksesta.

 

Lopulta myrsky laantuu ja nelikko (Rolfin susi mukaanluettuna) lähtee etsimään Lumimiehen luolaa, joka löytyykin täsmälleen sieltä mistä Lukas neuvoikin. Joukkio laskeutuu köyden avulla jyrkästi alasviettävään luolaan ja löytää jäätyneen, maanalaisen järven! Pian sen ylitettyään Frosti pelastautuu täpärästi ilkeästä verkkoansasta, samalla kun luolassa asustaneet peikot hyökkäävät Lumimiehen (takarivistä) johtamina! Seuraa nopea perääntyminen järven vastarannalle heittoasetaisteluun peikkojen kanssa. Frosti haavoittaa Lumimiestä Orlanthin salamanuolella, mutta muuten taistelu on tehotonta. Lopulta Rutger ja Frosti päättelevät, että vastustajien määrä- ja pimeänäköylivoima on liian suuri ja pakenevat ulkoilmaan luolan suulle pohtimaan seuraavaa hyökkäystä!